tiistai 28. huhtikuuta 2015

Naamiaiset

Vappu lähenee kovaa vauhtia tänäkin vuonna. Tänä vunna erikoisen siitä tekee että perheemme pienimmillä 3 ja 4 vuotiailla on ensimmäiset naamiaiset, johan osallistuvat kerhossa.
Jännitystä on siis ilmassa, asujen valinta oli vaikeaa. mutta lopulta selvisi isompi tahtoo olla monster hight girl ja pienempi merirosvo.

ylemmässäon siis moster high tytön asua. Eli tyllihame lilat-paita jonka päälle tehty bling bling liivi. ja koko on 110cm ja kaavat on omia. Alemmassa kuvass merirosvon paita, kuva tehty silityskalvoilla koko 104cm
sovitus kuvaa saan otettu myöhemmin